Hmmh.
Ihmettelen miksen ole tähän blogiini saanutkaan enää uutta otetta.
Olen ollut niin masentunut ja alakuloinen silloin kun aloitin tämän kirjoittamisen, että tuntuu suorastaan tyylini pettämiseltä ruveta kirjoittelemaan tänne kuinka onnellinen olenkaan lähiaikoina ollut.
Kai se sitten menee niin että surulleen odottaa lohdutusta ja tahtookin siksi puhua siitä ääneen
etsien apua ja piristystä.
Onneaan taas ei halua jakaa kenenkään kanssa.
Enintään sen yhden ihmisen, joka on sinulle sen onnen tuonutkin.
Ainakin minä olen sellainen.
Joten anteeksi. Pahoittelen onneani.
Onneksi niitä synkistelyblogeja riittääpi.
Jos kuulumiseni kiinnostavat iloista huolimatta, suosittelen siirtymistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti