sunnuntai 29. elokuuta 2010

Vahva

Minä olen vahva.

Uhraudun, sillä olen vahvempi.

Jos luulet näin voittaneesi, olet pahasti väärässä.


En osaa asettaa itseäni etusijalle.
Mutta

Minä kestän,
Minä olen vahva.


torstai 26. elokuuta 2010

Voittaneet häviäjät

Peliä pelatessamme pyrimme voittoon. Pelaamme pelin säännöillä tai kierrämme ne näppärästi kenenkään huomaamatta. Samoin toimimme myös elämässämme, vaan onko elämä peliä? Kuka on kirjoittanut sääntömme, ja mitä voitto on?


Näin nuorena meiltä usein kysytään, mitä meistä tulee isoina. Vastausta tähän saamme pohtia useasti, sillä emmehän halua tuottaa äideillemme ja isillemme pettymystä. ”Minusta tulee bisnesmies”, vastaa pikku-Ville, ”Ja minusta prinsessa!” huudahtaa Liisa. Näin saamme vanhempamme hymähtämään ja ajattelemaan, että meistä tulee vielä jotain suurta. Sitähän he meistä haluavat: parhaita, ja onnistuneita voittajia. Jos taas jäämme hetkeksi epäröimään, saamme kuulla, mitkä ammatit ovat hyviä, ja mihin niistä pitäisi pyrkiä. Muille aloille päätyvät vain ne, joiden elämä on epäonnistunut, suistunut raiteiltaan.


Voittajia, toisin sanoen varakkaita ja menestyneitä ihmisiä, ollaan aina pidetty muita parempina. On oltava mallikkaasti suoritettu koulu, arvostetun yliopiston todistus, hyvätuloinen työpaikka, puoliso, muutama lapsi, omakotitalo ja pari autoa. Lisukkeeksi mökki meren rannalla, oma vene, sekä pari kultaistanoutajaa; helppo kaava onneen ja menestykseen. Jos ei saavuta näitä asioita, on vajanainen ja muista poikkeava. Tämä on sinänsä hassua, sillä olemmehan kaikki lähtökohdiltamme erilaisia. Toiset pitävät enemmän jalkapallosta, kun taas jotkut lukemisesta. Saamme jokainen valita itse harrastuksemme ja mieltymyksemme, joten on luonnollista, että myös elämänohjeemme ovat yksilöllisiä.


Monien muiden asioiden ohella stereotyyppiset käsityksemme ihmisten oikeanlaisesta elämänkuvasta rikkoutuvat aikojen muuttuessa. Aiemmin oikeana pidetty malli vanhenee ja meissä syntyy uusi käsitys siitä, keitä me oikeasti olemme ja mitä todella haluamme elämältämme. Kaikki ovet ovat meille avoinna, kaikki vaihtoehdot suoraan edessämme. Katso, tutki, kuuntele. Mitä sinä valitset? Ei ole väärää eikä oikeaa tapaa toimia, on vain valintoja, joita teet tai jätät tekemättä.


On vaikeampaa tehdä toisin, kuin mennä valtavirran mukana. Voit kävellä helppoa ja valmiiksi kuljettua polkua pitkin kohti maalia, tai matkata läpi soiden ja metsien löytäen lopulta saman etsimäsi päätepisteen, mutta väsyneenä ja oksien haavoittamana. Jälkimmäinen kuulostaa järjettömältä, mutta opitko mitään sillä helpolla tielläsi, jolla haasteet ovat jo valmiiksi ratkaistut puolestasi? Jälkimmäisen vaihtoehdon valitsemalla saavutat maalin lisäksi kuitenkin myös voiton peloistasi. Uuden käsityksen mukaan voittaja on se, joka uskaltaa valita toisin ja olla ylpeä siitä. Enää ei etsitä täydellisyyttä, vaan omaperäisyyttä ja persoonaallisuutta. Todellinen voittaja on se, joka tekee ”väärin”.


Pelejä pelatessamme sovimme säännöt. Vain niitä noudattamalla, ja olemalla hieman muita onnekkaampi, saatat voittaa rehellisesti. Onneksi elämä ei ole peliä.

tiistai 24. elokuuta 2010

Pyydän


Laula minulle.
Laulathan?

Laula minulle maailman kauneimman laulun,
jonka olet kirjoittanut itse
vain minua varten.

Laula minulle,
niin lauletaan yhdessä,
jooko?


perjantai 6. elokuuta 2010

Anteeksi.

Minulla on koti. Koti, josta olen kasvanut.

Joskus kauan sitten olin vielä pieni jyvänen. Siemen, joka istutetaan multaan ja kastetaan kannusta. Kasvoin pieneksi versoksi. Pieni kasvin alku, josta ei edes osannut sanoa, mikä laji on kyseessä. Minä itsekään en sitä tiennyt. Odotin vain, että eräänä päivänä joku kertoisi siitä minulle.

Näin meni tunteja ja päiviä. Vaikka olin vielä hyvin nuori, tietämättömyyteni ja epävarmuuteni vaivasi minua. Olin etsinyt uutta kotia jo kauan, tai siltä minusta ainakin tuntui, mutten kertaakaan löytänyt sopivaa, jonne olisin todella halunnut jäädä.

Eräänä syksyisenä päivänä lähestyin yhtä hyvin lupaavaa kotia. Astuin sen sisään ja ihastuin sen lämpöön ja mukavuuteen. Jo ensikertaa tullessani koti tuntui kutsuvalta. Omalta.

Vierailin siellä usein. Sieltä löytyi aina uusia hienoja asioita, joita olen aina pitänyt tärkeinä. Yhä uudestaan ja uudestaan ihmettelin itsekseni, miten satuinkaan olemaan näin onnekas? Kotini piti minusta, ja eräänä päivänä ehdotti minun jäävän luokseen. Olin onneni huipulla! Ajatella, nyt minulla oli aivan ikioma kasvihuone! Koti, jossa on tilaa ja mahdollisuudet kehittya ja kasvaa. Koti, jossa saan lopultakin tietää, mikä kasvi olen. Täydellinen paikka, jossa olen valmis viettämään loppuelämäni.

Olin onnellinen. Todellakin onnellinen. Kaikki toiveeni täyttyivät vain yhden valittuni avulla, enkä kaivannut muita kasveja taikka kasvihuoneita. Sain vihdoin lämmön kasvaa omaksi minuksi, jota olen etsinyt. Oli vain minä ja hän, ja niin oli hyvä.

Kului päiviä ja öitä. Aloin pikkuhiljaa huomata jälleen kasvaneeni. Kasvihuoneen olot olivat yhä rakkaat minulle. Huomaan vain lähestyväni sen kattoa. Yritän hidastaa kasvuani, mutten pysty. Kasvilajini merkit alkavat jo näkyä. Kasvan luonnostani hyvin suureksi. Minulla on nuppu, joka alkaa avautua suureksi kukaksi. Mitä tapahtuu? Enkö ollutkaan vain rikkaruoho? Kukkani on suuri ja värikäs. Sen tuoksu leviää kaikkialle maahan ja huomaan, että muutkin kuin kasvihuoneeni pitävät siitä. Vilkuttelen niille lasi-ikkunoistani. Näen heidät hyvin ja se riittää minulle. Kotini antaa minulle yhä turvaa, eikä estä minua kehittymästä. Huomaan kuitenkin jotakin taas tapahtuvan. En halua en olevan totta. Tämä olisi todella riittänyt minulle, mutta huomaan että taas kasvan.

Suurenen ja suurenen ja lopultakin katto ja seinät tulevat vastaan. Minun on vaikea liikkua sisällä. Vaikea hengittää. Erityisen vaikeaa on tietää, että lehteni painavat myös sinun seinämiä. Välillä minun on pakko luovuttaa; avaan ovesi ja menen ulkopuolelle hengittämään. Siellä onkin myös muita koteja. Koteja, joita en ollut huomannut ennen. Tai he vain eivät ole huomanneet minua silloin, kun etsin vielä omaa paikkaani.

Asun yhä sinussa. Et pidä siitä, että jätän sinut välillä yksin, mutta mitä isommaksi kasvan, sitä useammin minun on se tehtävä. Olen käynyt myös muissa kasvihuoneissa. Käytännössä vain kurkannut sisään ovesta tai vain katsonut sisälle lasiseinien kautta. Sielläkin näyttää hienolta! Haluaisin astua sisään ja tutustua paikkaan paremmin. Pelkään kuitenkin satuttavani sillä sinua ja itseäni.

Palaan yhä aina luoksesi. Jokaisen uuden kodin tullen vastaan totean sinun olevan vain parempi. Pyydän sinua kuitenkin kasvamaan. En pärjää luonasi enää hetkeäkään, ellen saa happea ja tilaa kasvaa jälleen. Sanot yrittäväsi. Teet parhaasi, mutta se ei riitä. Olen kuin kasvanut lapsi ja sinä lempi kenkäni, jotka ovat jääeet pieniksi. Niillä käveleminen on ahdasta ja kivuliasta. Satuttaa varpaitaan, sekä rikkoo myös kenkiä, jotka ei vain kykene venymään loputtomiin.

Minä lähden. Lähden vaikken halua. Olen yrittänyt auttaa sinua laajenemaan, mutten pysty siihen. Sen voi tehdä vain luojasi. Luoja, joka antaisi sinulle voimia muuttua. Et usko luojaan. En minäkään. Haluan toivoa, mutten osaa luvata sitä sinulle.

Olen yksin, ja niin olet sinäkin. Onnea on kuulemma erilaista. En vielä osaa kuvitella omaani ilman sinua, mutta kaikkea ei voi saada. On valittava vaihtoehdoista se paras. Minä valitsen olemassaolon. Olen itsekäs, ja valitsen itseni. Minä haluan elää. Ja olla onnellinen. Yritän etsiä onnen muualta, ja toivoa että joskus voisin sen löytää.

Minulla oli koti. Koti, josta olen kasvanut.