Usko on yksi ihmisen hienoimmista ominaisuuksista. Usko elämän hyvyyteen, onnellisuuteen tai kaikkipelastavaan jumalaan ovat monesti pelastaneet ihmiset niistäkin tilanteisa, jolloin kaikki toivo tuntui olevan menetetty. Ihmiset ovat jaksaneet aina toiveikkaasti mutta perusteitta uskoa, että kaikki kääntyy pielä parhain päin. Onko meidän siis elättävä sokeina, tekemättä omia päätöksiämme luottaen, että jumala tai kohtalo on tehnyt ne puolestamme? Miksi siis tehdä yhtään mitään, jos kaiken tekemisemme tai tekemättömyydemme voimme jättää kohtalomme päätökseksi? Meidän ei siis ole loppujen lopuksi otettava mistään vastuuta tai kantaa, jos kerran tapahtuu kuitenkin niin kuin on tapahduttava.
Monet elämän "tärkeimmät" kysymyksetovat vaivanneet ihmiskuntaa jo varhaisista ajoista lähtien. Mistä olemme peräisin, keitä olemme, miksi olemme täällä, mikä tarkoitus on kaikella elämälllämme, mikä on onnellisuus, miksi sitä on tavoiteltava? Näitä asioita joko pohditaan tai sitten sivutetaan kokonaan luottaen siihen, että on joku tai jokin, joka tietää ne puolestamme. Toisaalta, miksi ajatella jos ei kuitenkaan päädy mihinkään? "Kysymykset ovat liian vaikeita minulle, joten en aijo haaskata aikaani turhaan. Teen sitä, mistä tiedän saavani nautintoa, ja tuntevani oloni hyväksi."
Syvästi uskovaiset ovat yleensä hyvin ylpeitä itsestään ja viisaudestaan. He halveksivat ateisteja ja muita niitä, jotka eivät jostain syystä käy kirkossa tai harrasta uskontoa ja jumalanpalvomisia. Monet uskovaisiata, ellei suurin osa, ovat kuitenkin sellaisia, että ovat päätyeet uskoonsa sokeina. He käyttävät samoja rituaaleja ja pyrkivät ajattelemaan samalla lailla kuin muut, sillä siihen heidät on kasvatettu tai siirretty lauman mukana. Kun heiltä kysyy jotain yllä mainitsemista kysymyksistä, he kuitenkin hiljenevät. Lopulta he vastaavat itsevarman vastauksen jumalasta, jonka on tiedettävä ne asiat, ja tyytyvät siihen lopputulokseen. Entäs jos sellainen vastaus ei tyydytä? Entäs jos ei suostu alistumaan tietämärrömäksi ja ohjailtavaksi marionetiksi, vaan kaipaa vastauksia? Onko silloin paha ihminen, jos kaipaa tietoa ja faktaa siitä, mikä on ja miksi on? Eikö jokaisella ole oikeus tietää itsään koskevista kysymyksistä edes sen verran, että voi hyväksyä itsensä sellaisenaan? Harrastaako silloin jumalan pilkkaa tai itsensä jumalallistamista? Vai onko se kuitenkaan pahempaa kuin sokea käveleminen laumassa, jossa ei edes näe johtajaansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti