Kuisketta ja supinaa, kaikkialla ympärillä. Ikkunasta loistaa väritön valo, jota näkee nykyään niin harvoin. Ei kiirettä minnekään, vaan vihdoin lupa rentoutua.
Makaat yhä siinä, liikkumatta, koittaen nauttia harvinaisesta tilaisuudesta. Vilkaiset välillä kelloa, mutta se ei tikitäkään sinulle vihaisena, merkkinä, että olet taas myöhässä. Se vain kuiskuttelee korviisi suloista sävelmään; tiki, tiki, tiki-tiki, tok. Sytytät suitsukkeen, ja hengität sen savuista tuoksua syvälle keuhkoihisi. Seuraat savun liikettä läpi huoneen, ja annat sen hämätä itseäsi, nähden sen kurveista muodostuvia kasvoja, jotka venyvät huutaviksi ilmeiksi, ja katoavat huoneen harmaaseen sumuun.
Siirrät verhon ikkunasi edestä ja annat aavemaisen vaalean valon täyttää huoneesi kokonaan. Lasin toisella puolella ei ole mitään. Erotat vain tutun puun rungon, ja sen ohuet oksat, jotka näyttävät vieläkin hauraimmilta kuin yleensä. Tunnustat jalallasi siihen jättämäsi huopaisen peiton. Annat jalkojesi valuttaa itsesi lattialle, ja kietoudut nyt jo kätesi ulottuvilla olevaan peittoon. Vilkaiset taas kelloa, mutta näet vain viisarin liikkeen. Numerot ovat kuluneet pois. Tätähän sinä halusit. Tätähän sinä pelkäsit.