Anteeksi.

Minulla on koti. Koti, josta olen kasvanut.

Joskus kauan sitten olin vielä pieni jyvänen. Siemen, joka istutetaan multaan ja kastetaan kannusta. Kasvoin pieneksi versoksi. Pieni kasvin alku, josta ei edes osannut sanoa, mikä laji on kyseessä. Minä itsekään en sitä tiennyt. Odotin vain, että eräänä päivänä joku kertoisi siitä minulle.

Näin meni tunteja ja päiviä. Vaikka olin vielä hyvin nuori, tietämättömyyteni ja epävarmuuteni vaivasi minua. Olin etsinyt uutta kotia jo kauan, tai siltä minusta ainakin tuntui, mutten kertaakaan löytänyt sopivaa, jonne olisin todella halunnut jäädä.

Eräänä syksyisenä päivänä lähestyin yhtä hyvin lupaavaa kotia. Astuin sen sisään ja ihastuin sen lämpöön ja mukavuuteen. Jo ensikertaa tullessani koti tuntui kutsuvalta. Omalta.

Vierailin siellä usein. Sieltä löytyi aina uusia hienoja asioita, joita olen aina pitänyt tärkeinä. Yhä uudestaan ja uudestaan ihmettelin itsekseni, miten satuinkaan olemaan näin onnekas? Kotini piti minusta, ja eräänä päivänä ehdotti minun jäävän luokseen. Olin onneni huipulla! Ajatella, nyt minulla oli aivan ikioma kasvihuone! Koti, jossa on tilaa ja mahdollisuudet kehittya ja kasvaa. Koti, jossa saan lopultakin tietää, mikä kasvi olen. Täydellinen paikka, jossa olen valmis viettämään loppuelämäni.

Olin onnellinen. Todellakin onnellinen. Kaikki toiveeni täyttyivät vain yhden valittuni avulla, enkä kaivannut muita kasveja taikka kasvihuoneita. Sain vihdoin lämmön kasvaa omaksi minuksi, jota olen etsinyt. Oli vain minä ja hän, ja niin oli hyvä.

Kului päiviä ja öitä. Aloin pikkuhiljaa huomata jälleen kasvaneeni. Kasvihuoneen olot olivat yhä rakkaat minulle. Huomaan vain lähestyväni sen kattoa. Yritän hidastaa kasvuani, mutten pysty. Kasvilajini merkit alkavat jo näkyä. Kasvan luonnostani hyvin suureksi. Minulla on nuppu, joka alkaa avautua suureksi kukaksi. Mitä tapahtuu? Enkö ollutkaan vain rikkaruoho? Kukkani on suuri ja värikäs. Sen tuoksu leviää kaikkialle maahan ja huomaan, että muutkin kuin kasvihuoneeni pitävät siitä. Vilkuttelen niille lasi-ikkunoistani. Näen heidät hyvin ja se riittää minulle. Kotini antaa minulle yhä turvaa, eikä estä minua kehittymästä. Huomaan kuitenkin jotakin taas tapahtuvan. En halua en olevan totta. Tämä olisi todella riittänyt minulle, mutta huomaan että taas kasvan.

Suurenen ja suurenen ja lopultakin katto ja seinät tulevat vastaan. Minun on vaikea liikkua sisällä. Vaikea hengittää. Erityisen vaikeaa on tietää, että lehteni painavat myös sinun seinämiä. Välillä minun on pakko luovuttaa; avaan ovesi ja menen ulkopuolelle hengittämään. Siellä onkin myös muita koteja. Koteja, joita en ollut huomannut ennen. Tai he vain eivät ole huomanneet minua silloin, kun etsin vielä omaa paikkaani.

Asun yhä sinussa. Et pidä siitä, että jätän sinut välillä yksin, mutta mitä isommaksi kasvan, sitä useammin minun on se tehtävä. Olen käynyt myös muissa kasvihuoneissa. Käytännössä vain kurkannut sisään ovesta tai vain katsonut sisälle lasiseinien kautta. Sielläkin näyttää hienolta! Haluaisin astua sisään ja tutustua paikkaan paremmin. Pelkään kuitenkin satuttavani sillä sinua ja itseäni.

Palaan yhä aina luoksesi. Jokaisen uuden kodin tullen vastaan totean sinun olevan vain parempi. Pyydän sinua kuitenkin kasvamaan. En pärjää luonasi enää hetkeäkään, ellen saa happea ja tilaa kasvaa jälleen. Sanot yrittäväsi. Teet parhaasi, mutta se ei riitä. Olen kuin kasvanut lapsi ja sinä lempi kenkäni, jotka ovat jääeet pieniksi. Niillä käveleminen on ahdasta ja kivuliasta. Satuttaa varpaitaan, sekä rikkoo myös kenkiä, jotka ei vain kykene venymään loputtomiin.

Minä lähden. Lähden vaikken halua. Olen yrittänyt auttaa sinua laajenemaan, mutten pysty siihen. Sen voi tehdä vain luojasi. Luoja, joka antaisi sinulle voimia muuttua. Et usko luojaan. En minäkään. Haluan toivoa, mutten osaa luvata sitä sinulle.

Olen yksin, ja niin olet sinäkin. Onnea on kuulemma erilaista. En vielä osaa kuvitella omaani ilman sinua, mutta kaikkea ei voi saada. On valittava vaihtoehdoista se paras. Minä valitsen olemassaolon. Olen itsekäs, ja valitsen itseni. Minä haluan elää. Ja olla onnellinen. Yritän etsiä onnen muualta, ja toivoa että joskus voisin sen löytää.

Minulla oli koti. Koti, josta olen kasvanut.